RadioPlay

Sadun sunnuntaivieraana Abreu

Abreu 32v. haluaa tehdä asiat vahvasti omalla tavallaan, kuten esimerkiksi aikoinaan siirtymisen suomenkielisen musiikin tekoon. Levy-yhtiön puolesta nainen sanoo nauttineensa aina tukea ja luottamusta, vaikka myöntää olleensa räiskyvä sanakäänteissään ja valinnoissaan. Viisitoista vuotta sitten laulukilpailun kautta alalle päätynyt ABREU haluaa olla näyttämässä suuntaa nuoremmille naisille mm. siinä ettei kukaan ole täydellinen. Esimerkiksi tasa-arvoa, eläinten oikeuksia ja yksinkertaisesti asioista reilus

Get the RadioPlay app Open the RadioPlay app